Ystävällinen arjen apuri
|
Moi!
Olen Ronja, 22-vuotias opiskelija Haminasta. Kuvailisin itseäni rauhalliseksi, avoimeksi ja auttavaiseksi ihmiseksi. En sorru paineen alla, vaan pysyn maltillisena. Jos huomaan jonkun tarvitsevan apua, tarjoudun auttamaan kykyjeni mukaan.
Olen alkavalla lapsenvahtiurallani vahtinut tähän mennessä ainoastaan aviomieheni suvun lapsia. Lasten ikähaarukka on ollut alle vuodenikäisestä 10 vuoteen. Minulle tärkeintä työssä on, että lapsi tulee huomatuksi, ymmärretyksi ja voi ottaa minut leikkeihin mukaan. Teen mielelläni lasten kanssa asioita yhdessä, olivat ne sitten pihaleikkejä, askartelua tai musisointia. Voin myös auttaa läksyissä ja siivoamisessa!
Vapaa-ajallani harrastan lenkkeilyä, pianonsoittoa ja piirtämistä. Rakastan kissoja, ja minulla onkin kaksi ihanaa kissanpentua, joiden vahtiminen koettelee ajoittain aivokapasiteettia. Olisi hienoa päästä tutustamaan teidän perheeseen ja olla avuksi! Kerron mielelläni itsestäni lisää, jos teillä ilmenee kysyttävää.