Taru A.
Helsinki Uusimaa, 00940
Alkaen 10 €
/h
(1)
Tietoja käyttäjästä Taru
null vuotta vanha
Puhuu kieliä
suomi
Hei!
Täältä löytyisi lämmin ja ihana hoitaja lapsellenne. Olen 28-vuotias lukion suorittanut lähihoitaja. Erikoistumisalana lasten ja nuorten hoito ja kasvatus.
Luonteeltani olen lempeä; sylini on aina avoin, mutta silti kuriakin löytyy. Olen mukava, rehellinen, vastuuntuntoinen, mutta myös leikkisä ja lapsenmielinen, osaan hassutella ja heittäytyä leikkiin. Tulen hyvin toimeen lasten kanssa ja monenlainen puuhastelu olisi mahdollista. Myös kotityöt ja eläintenhoito luonnistuu. Harrastan lenkkeilyä, ulkoilua, uimista, kirjoittamista, piirtämistä ja lukemista ja näitä olen myös hyödyntänyt lasten kanssa työskennellessäni.
Työkokemusta minulla on apulaiskiinteistönhoitajana, myyjänä sekä lasten parissa. Lasten kanssa olen työskennellyt päiväkodeissa, lapsenvahtikeikoilla sekä perhetapahtumissa. Kokemusta löytyy 0-18 vuotiaista noin viiden vuoden ajalta. Perheessämme on lähes aina ollut vähintään yksi koira ja äidillä hevonen, joten vastuu toisesta on sitäkin kautta tuttua.
Toimin tällä hetkellä lastenhoitajana kerhossa sekä päiväkodilla. Löytyy myös ajokortti.
tulee toimeen lemmikkien kanssa
Hoitokokemus
Vauvoista (alle 12 kuukautta)
Alakouluikäisistä (7-11v.)
Alle kouluikäisistä (4-6v.)
Aiempaa kokemusta kaksosista
Voi hoitaa jopa neljää tai useampaa lasta
Näytä lisää
Tarjoamani palvelut
Harrastukset (esim. uinti)
Tutkinnot ja pätevyydet
varhaiskasvatuksen kokemusta