Tarja K.
Hyvinkää Uusimaa, 05840
Alkaen 15 €
/h
Tietoja käyttäjästä Tarja
62 vuotta vanha
Puhuu kieliä
suomi
Hei. Olen ollut koko ikinä lasten hoito alalla 0- ylöspäin. Olen ollut myös ensin Hyvinkään kaupungilla perhepäivähoitajana. Jonka jälkeen perustin oman yksityisen päiväkodin ensin yksi, mutta tarvetta olikin ja lasten määrä kasvoi niin että lopuksi minulla olikin kolme yksityistä päiväkotia jatkoin yrityksiä 20 - vuotta. Jolloin minulle tehtiin jalkaan leikkaus ja lääkärin mukaan en ollut enään kykenevä tekemään lasten hoitotyötä mutta nyt olen kuitenkin tehnyt keikkaa päiväkoteihin koska pystyn kyllä toimimaan perus lastenhoitoon hoidan myös omia lasten lapsia ja ovat myös joskus yö kylässä. Eli ammataitoa minulla on lasten hoidosta ja myös mielenkiinnosta. Nyt olen perustanut pienyritysten jolla on L- tunnus eli hoito työ menee kotitalousvähennykseen olen myös valmis hoitamaan pidempään lapsia perhepäivähoitajana lasten kotona tai minun omassa kodissa
tupakoimaton
Oma auto käytettävissä
tulee toimeen lemmikkien kanssa
Hoitokokemus
Vauvoista (alle 12 kuukautta)
Alakouluikäisistä (7-11v.)
Alle kouluikäisistä (4-6v.)
Aiempaa kokemusta kaksosista
Voi hoitaa jopa kolmea lasta
Näytä lisää
Tarjoamani palvelut
Kouluun vienti / koulusta nouto
Harrastukset (esim. uinti)
Näytä lisää
Tutkinnot ja pätevyydet
varhaiskasvatuksen kokemusta