MP
Meh P.
Seinäjoki Etelä-Pohjanmaa, 60100
Alkaen 10 €
/h
Tietoja käyttäjästä Meh
23 vuotta vanha
Puhuu kieliä
suomi
Hei! Minä olen Poe ja olen tällä hetkellä 19-vuotias. Minä olen asunut Suomessa pian 10 vuotta. Valmistun keväällä ylioppilaaksi Lukiosta.
Minä tykkään olla lasten kanssa tekemisissä. Minun isosiskolla on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Vanhempi on kolmevuotias ja nuorempi yli vuoden ikäinen, vietän paljon aikaa heidän kanssa. Muutenkin olen aina pienestä asti tottunut hoitamaan lapsia, sukulaisten lapsia. Lapsi arki on minulle melko tuttua.
Minusta lasten kanssa oleminen on tosi kivaa ja hauskaa. Heiltä oppii tosi paljon asioita. Minulle parasta lasten kanssa olemisessa on, että on aina jotakin tekemistä ja saa nauttia ja iloita.
Minä olen persoonaltani ahkera, reipas, iloinen, positiivinen ja pitkä jänteinen. Tykkään liikkua paljon ja tehdä erilaisia aktiviteettejä.Olen innokas ja nopea oppimaan uusia asioita.
Haluaisin oppia lisää ja kehittyä, sillä siitä on paljon hyötyä myös tulevaisuuden työitä ajatellen ja mahdollisesti omien lasten hoidossa.
tupakoimaton
Oma auto käytettävissä
tulee toimeen lemmikkien kanssa
Hoitokokemus
Vauvoista (alle 12 kuukautta)
Aiempaa kokemusta kaksosista
Voi hoitaa jopa neljää tai useampaa lasta
Tarjoamani palvelut
Kouluun vienti / koulusta nouto
Harrastukset (esim. uinti)
Näytä lisää