Ada P.
Helsinki Uusimaa, 00100
Alkaen 5 €
/h
(2)
Tietoja käyttäjästä Ada
23 vuotta vanha
Hei,
Olen Ada ja muutin hiljattain takaisin kotikulmille Helsinkiin. Olen opiskellut mediaa Göteborgin Yliopistossa ja tehnyt sen jälkeen töitä baristana sekä freelancerina.
Asun keskustassa siskoni ja unisen mutta leikkimielisen bengalkissamme Blitzin kanssa. Toivomme lämpimästi tervetulleiksi meille koirat jotka tulevat toimeen kissan kanssa, mutta emme valitettavasti voi ottaa muita kissoja kotihoitoon.
Olen toiminut lemmikkivahtina (ja myös talonvahtina) noin 12 vuotta Helsingissä, Amsterdamissa sekä Göteborgissa, Pawshaken kautta. Tähän asti minulla on ollut toistuvia asiakkaita ja olen hoitanut kissoja sekä koiria luonani mutta myös omistajan kodissa. Hoitokerrat on ollut parin tunnin kestoisia, päivähoitoja tai pidempiä aikavälejä matkan vuoksi, esimerkiksi kuukauden ajan.
Kesällä 2021 olin vapaaehtoinen Suomen opaskoirakoululle, jolloin opaskoiria oli hoidossa luonani, yleensä useita viikkoja kerralla. Minulla on kokemusta myös rescue-koirista. Koirakokemusta on myös kertynyt perheen helmestä - novaskotiannnoutaja koirasta nimeltään Suffeli, joka valitettavasti menehtyi pari vuotta sitten.
Ota yhteyttä jos koet että profiilini täsmää, keskustelen mielellään lisää!
Parhain terveisin,
Ada
tupakoimaton
Oma auto käytettävissä
Hoitokokemus
Pienet koirat: alle 10 kg
Keskikokoiset koirat: 10–20 kg
Näytä lisää
Palvelut ja hinnat
Hinta per käynti
päivittäinen ruokkiminen
5 € / Käynti
päivittäinen kävelytys
10 € / Kävely
koiran kokopäivähoito
15 € / Päivä